Oletko matkailuaddikti?

Yksinäisyyttä ja vääriä ystäviä, todellisuuden välttelyä, uusien elämysten pakonomaista tavoittelua ja väistämätön velkakierre. Ennen varoitettiin diskoista ja elokuvista – nykyajan ihmistä vaivaa vielä suurempi ongelma, joka rikkoo yhteiskuntaa sisältä ja lihottaa matkatoimistojen lompakkoa. Matkailuaddiktioon on vasta viime vuosina herätty, mutta onko se jo myöhäistä? Tunnista ongelma ajoissa.

Matkailuaddiktion riskiryhmään kuuluvat ovat juuri lopettaneet opiskelun tai saaneet burnoutin. Toisin sanoen he kokevat tyhjyyden tunnetta. Tuottavan ahkeroimisen sijaan ratkaisua etsitään yleensä rajantakaisista kokemuksista, matkailusta. Henkilö kuvittelee helpottavansa oloaan, mutta todelliset ongelmat alkavat vasta nyt.

Tyypillinen addikti elää nostalgianhuurisissa muistoissa polkiessaan oravanpyörää. He muistelevat lapsuuden retkiä ehkä Nuuksioon, ehkä Leville, Tallinaan tai Teneriffalle, jossa oli aina täydellinen sää ja kaikilla kivaa. Moni addikti on ehdollistunut jo nuorena aikuisten elintavoille, joihin liittyy hauskanpitoa ulkoisin hyödykkein – lomamatkoilla ja tuontielintarvikkeilla – tehostettuna.

Ehkä olet nyt itse aikuinen ja elämä kaipaisi keinoteksoista terästystä – Kanaria, Barcelona, Musta meri, pallomeri… lista helposta ulospääsystä on pitkä ja petollinen. Retkahdus on tehty helpoksi. Eihän päiväretkessä Tukholmaan ole mitään pahaa?

Niin ajattelee moni heikkona hetkenään, mutta hairahduksen seuraukset ovat tunnetut. Taudinkuvaan kun kuuluu matkojen jatkuva piteneminen ja eksoottisuuden asteittainen lisääntyminen. Lappi, Tukholma, Venäjä, Kiina, Argentiina, Joulusaaret… Tutkijat ovatkin yksimielisiä matka-addikten ns. lähtöporttiteoriasta.

Jos epäilet olevasi addikti, taudinkuvasi etenee tyypillisesti näin:

Olet palannut lyhyeltä, harmittoman tuntuiselta matkalta, vaikkapa Tukholmasta ja nähnyt Modernan ja Fotografiskan, käynyt Sergelin torin Burger Kingissä ja Gröna Lundissa. Toisin sanoen elänyt hetken huolettomuuden harhassa, mutta se on valhetta. Sellaiset pyrähdykset eivät koskaan jää yhteen kertaan – Tax Freestä palkinnoksi saadulla risteilylahjakortilla houkutellaan vakiokäyttäjäksi, ja nyt huomaat olevasi koukussa eskapistiseen elämäntyyliin. Laivamatkat lisääntyvät ja läheisesi alkavat epäillä ongelmaa.

Tietenkin kiellät kaiken.

Toleranssin kasvaessa tarpeetkin kasvavat. Pian päivä Tukholmassa vaihtuu viikonlopuksi Riiassa, viikoksi Roomassa ja kuukaudeksi Rhodoksella. Olet todistanut lähöporttiteorian todeksi ja syöksykierteesi syvenee. Ehkä otat ylimääräisiä lomia, vuorotteluvapaita, jopa irtisanoudut työstäsi. Teet lyhytkestoisia pätkätöitä vain rahoittaaksesi kalliin harrastuksesi. Homma on hallinnassa, sanot purettuasi laukut kotona, vaikka jo sormet hikisenä varailet uutta lentoa. Kohteella ei ole väliä. Mikä tahansa uusi käy. Ja äkkiä.

Ystäväsi ovat huolissaan, mutta sinun on vaikea tunnistaa itseäsi heidän puheistaan.

Luot uuden yhteisön ympärillesi.

Uusi elämänpiirisi, matkabloggarit, Matkamessut ja alan lehdet eivät silti helpota oloasi, päinvastoin. Läheistesi huoli on mukamas kateutta vapaudestasi, mutta todellisuudessa vanki olet sinä – olet vapauden kaipuusi kahlitsema. Reissaririnki tarjoaa vanhojen ystävien tilalle vain uusia ongelmia. He tekevät addiktiollasi bisnestä ja vakuuttavat, että käyttäytymisesi on normaalia; on yhteiskunnan vika, jos elämäntapasi herättää inhoa.

Olet siis ajautunut epämäräisiin piireihin ympäri maailman hostelleja ja majataloja. Goan rantahietikolle muodostetussa additkiporukassa kuulet erikoisia tarinoita Machu Picchusta, Egyptin Pyramideista ja Angkorin temppeleistä, Siperian radasta ja viidakkoretkistä – huomaat, että omat kokemuksesi ovat kesyä kamaa. Haluat samaa kuin hekin. Jotain unohtumatonta, jotain täysin uutta ja sellaista, jonka nimeä et osaa lausua.

Eivätkä hälytyskellot vieläkään soi. Varoittava esimerkkejä riittää.

Jossain hostellinnurkassa makaa rähjäinen reissari, joka elottomine silmineen nuokkuu osoittamatta kiinnostusta mihinkään. Kaiken nähnyt matkailuaddikti on kasvattanut toleranssin, johon ei tehoa enää Jäämeren risteily, ei kuumailmapalloilu Baganissa tai Fujille kiipeäminen. Viimeistään nyt hälytyskellojen kuuluisi sinullakin soida, mutta ei: sinulla matkailu pysyy hallussa, et ole sitä tyyppiä, joka jää koukkuun, muilla on ongelma mutta sinä olet erilainen. Sinä olet vahva ja vastuullinen.

Tämä on tuttu tarina.

Kaikki sanovat niin. Eikä mene kauan, kun itse huomaat sammaltavasi hostellin yläpediltä, että Angkor ei oikein nappaa, Pyramidit on pilattu ja Pariisi on niin nähty. Olet muuttunut hostellirotaksi.

Onneksi addiktin elämäntapa kuluttaa paitsi elämänjanoa myös luottorajaa. Tilin tyhjentyessä moni aloittaakin hitaan toipumisen ja palaa kotimaahansa yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Silloin alkaa paraneminen – muiden tukemana. Työ, televisioviihde, alkoholi ja iltapäivälehdet ovat hyväksi todettuja pakokeinoja todellisuudesta, ja tämä on tärkeä tehdä addiktille selväksi. Matkailu on turmion tie.

Kuntoutujan on hyvä hylätä nyt ne ystävät, jotka saattoivat hänet kiusaukseen. Blogeihin estot, porttikielto messuille ja lehtien tilaukset katkolle. Ehkä hän saa armeliaalta pomoltaan työpaikan takaisin, palaa opiskelemaan ja toivottavasti hänen perheensä ymmärtää vaikeina hetkinä saamiaan kaukokaipuukohtauksia. Travelleriporukat vaihdetaan lukupiiriin. Luettavaksi matkakirjojen sijaan kotimaisia klassikoita – Alastalon salissa, Seitsemän veljestä, kaikki Juoppohullut, Liehuva liekinvarsi.

Kotimaiset sananlaskut kunniaan. Ei ole huonoja säitä, on vain huonoja varusteita. On lottovoitto syntyä Suomeen. Joka kuuseen kurkottaa, se itkee pitkästä ilosta. Tällainen tuki on nyt ensiarvoisen tärkeää.

Matkailuaddikti on vaikea potilas, ja yrityksestä huolimatta parantumaton. Jokin ei silti tunnu oikealta, addikti saattaa sanoa. Vaikka matkalla oli rankkaa, hän kaipaa sitä vapauden tunnetta ja jatkuvaa uusien kokemuksien tulvaa, joka auttoi unohtamaan mikroateria sylissään viettämiänsä hetket Napakymin uusintojen ääressä, työpaikan taukohuoneen kuivat pullat ja naapurin Helvin, joka ei moikkaa.

Addikti väittää, ettei ruisleipä ja salmiakki kuulosta hyvältä syyltä viettää puolta vuotta sisäpäivää räntäsateen piiskatessa ikkunaa. Tämä on tyypillistä addiktin horinaa. Vaikka sisimmässään hän tietää, että oma maa se on mansikka, ja että routa porsaat kotiin ajaa ja että turha mennä merta edemmäs kalaan, niin hän on kantansa päättänyt.

Koska hänellä on ongelma.

Todellisuus on, ettei hän vielä ole parantunut. Kannattaa lukea hänelle iltapäivälehdistä ulkomaiden vaaroista, siteerata rikostilastoja ja kuvailla trooppisten tautien oireita. Kotimaan kaipuu yleensä voittaa eksotiikaan viettelyksen.

Jos itse epäilet, oletko päässyt addiktiosta eroon, kuulostele ajatuksiasi:

Ehkä mietit, olisiko se nyt niin paha, jos vähän lukee Mondoa, matkablogeja tai katsoo televisiosta viidennen kerran Madventuresit? Väität, että se on ystäväsi lehti, että tietokone jotain sekoilee tai että kanava on juuttunut päälle. Tilaat jopa televisionkorjaajan osoittaaksesi, että olet päässyt yli Riku Rantalan etovasta matkajargonista. Hyi. Kauhean kuumakin siellä Thaimaassa. Piilottelet lehtiä keittiönkaappiin, käyt valeasussa messuilla, luot feikkiprofiileja Facebookiin.

Toisaalta, mitä sitten, jos välillä vähän seuraakin matkailualaa? Eihän niitä lehtiä olisi saatavilla, jos ne olisivat haitaksi? Hyvä  on välillä haaveilla. Luet vain tietääksesi, mitä muut käyvät läpi, yleissivistyksen vuoksi.

Niin sanot ja kohta jo annat himoillesi periksi.

Mitä pahaa voi olla yhdessä risteilyssä? Kaikkihan niin tekevät! Ja paluulippukin on hankittu, että ei tästä mitään matkaa ole tulossa. Homma on täysin hanskassa, väität. Mutta muistatko mistä se kierre ihan aluksi alkoi? Matkamuistot haalistuvat kuin värit pallomeressä, mutta tämänkin olet autuaasti unohtanut.

Kohta työpaikan asiakirjasalkku muuttuu Samsoniteksi, Cabin Class isoksi rinkaksi, Tukholma Kööpenhaminaksi, siitä Amsterdamiksi ja sen seuraksethan tietävät kaikki. Uusi trippi on valmis nautittavaksi.