Pikaopas – junamatkailu Kiinassa

Junamatkailu on Kiinassa hyvin kehittynyttä ja muistuttaa monin tavoin lentomatkustamista sillä erolla, että terminaalissa ei pärjää englannilla ja matkalaukkuja ei panna ruumaan. Junat ovat moderneja ja turvallisia, joten vain kiireisimmän on syytä valita lentokone.

Kiinan rautatieverkosto on äärimmäisen tiheä, laaja (121.000 kilometriä kattava) ja toimiva, ja luultavasti luotettavampi maan sisäisiin siirtymiin kuin lentokone. Totta kai junamatkaaja joutuu tinkimään ajankäytössään ja varautumaan unettomiin öihin siinä missä vuorokauden matkan taittaisi lentäen parissa tunnissa, mutta hitaamman elämän merkeissä matkustava voi kokea paikan vaihtamisen konkreettisesti kehossaan.

Kansan parissa matkatessa joutuu  varmasti törmäämään kulttuurin erityispiirteisiin hyvässä ja pahassa useammin kuin lentäessä. Aina maata pitkin matkaaminen ei kuitenkaan kannata.

Linja-autossa ei ole tunnelmaa

Kokemukseni mukaan kiinalaisbussit ovat äärimmäisen epämukavia, epävarmoja sekä äänekkäitä. Kuskit pyörittävät ratin ohella kaikenlaista hämärää sivubisnestä, minkä vuoksi ne saattavat kiertää pikkuteitä ja venyttää aikatauluja mielivaltaisesti, joten suosittelen sitä vain seikkailuhenkisimmille.

Yöbussia en voi missään nimessä suositella kuin niillä reiteillä, joilla juna ei kulje. Ryskytykseen ei voi tottua ja unen saaminen on rulettia.

Lisäksi bussit ovat melkein aina junia kalliimpia.

Ellei erityisesti halua aloittaa aamua tuijottamalla juuri munakarvat kasvattaneen maantietarkastajan rynnäkkökivääriä hänen tivatessaan passin tietoja, jättäisin linja-automatkailun Kiinassa minimiin. Tarkastuspisteitä on etenkin raja-alueiden lähettyvillä, ja vaikka turistilla ei olisi mitään salattavaa, ulkomaalainen herättää huomiota ja passi lähtee pällistelykierrokselle kuin sivuilla olisi leimojen sijasta tissejä. Näin kävi itselleni Kunmingin ja Jinghongin välillä sekä taksissa Xiamenin satamakaupungissa.

Valitse siis aina juna, jos mitenkään mahdollista.

Helppoa myös Kiinassa

Kaikki artikkelissa kertomani tiedot tulevat äkkiä tutuksi ilman ennakko-opiskeluakin, kun vain uskaltautuu seikkailemaan. Omatoimimatkailijan täytyy vain seurata piste pisteeltä paikallisten perässä ja matka taittuu vaivatta. Tieltä eksyvä opastetaan oikeaan paikkaan tarpeeksi avutonta naamaa näytettyään – etenkään Kiinassa ihmisten ei oleteta tekevän itsenäisiä ratkaisuja, joten pelko avutta jäämisestä asemilla ja junissa on katteeton.

Itse kuvittelin, että joutuisin keräämään kaiken elämänkokemukseni kikkaillakseni pitkin Kiinan rautatieverkkoa. Ennakkoluuloni oli turha. Nopeasti huomasin, että itsenäinen matkustaminen on tehty melko helpoksi – monin paikoin jopa yksinkertaisemmaksi kuin Euroopassa.

Kaikilla asemilla tärkeimmät asiat on ilmoitettu englanniksi ja asemien nimet ovat myös länsimaisin kirjaimin. Ticket Office, Waiting Lounge, Platform ja Toilet ohjaavat tietämättömyyttäänkin häpeilevää matkailijaa. Englantia ei yleisesti osata, mutta lippua näyttämällä matkaaja ohjataan seuraavalle etapille varmasti.

Liput netistä…

Kiinassa on todella paljon ihmisiä. He myös matkustavat todella paljon. Liput siis loppuvat vuorojen runsaudesta huolimatta, joten ole aina ajoissa liikkeellä. Saman päivän juniin saa lippuja enää tuurilla, suosituimmilla itärannikon reiteillä kannattaa olla viikon puskuri napatakseen halvemman luokan lipun.

Jos lippujen hankkiminen naamatusten kiinalaiselta kassalta kuumottaa (enkä ihmettele, englanninkielisiä palvelijoita ei helpolla löydä), voit aina klikata itsesi internetin pikakassalle ja antaa Visan vinkua. Saat aikataulut, tarkat asematiedot ja hinnat vailla vaivaannuttavaa kanssakäymistä kehonkielellä ja käännösohjelmalla.

Helpointa onkin ostaa liput netistä, maksaa välityspalkkio, mennä varauskoodin kanssa luukulle ja antaa lappuset (tai kännykkä) myyjälle, joka tulostaa junalipun sanaakaan sanomatta.

• China DIY Travel tarjoaa selkeät aikataulut ja hinnat.
• Ctrip on reissaajien suosiossa. Tarvittaessa liput saa tilattua jopa hotelilleen jälleen yhtä lisämaksua vastaan.

Tämä helppous tietää totta kai palvelumaksua. Sen välttääkseen voi turvautua viekkauteen.

…vai sittenkin luukulta

Ctrip ja muut nettipalvelut ovat hyviä, mutta itse en halua maksaa lisämaksua vain siksi, että en osaa kiinaa. Koska joudut joka tapauksessa jonottamaan kassalle noutamaan lippusi (oma eka kertani Ürümqissa kesti kolme tuntia), on näppärämpää ostaa liput luukulta nettiä apunaan käyttäen ilman kielitaitoa, ilman lisämaksua: Samalla vaivalla, kun klikkailee netistä haluamansa vuoron, voi siitä ottaa vain kuvakaappauksen ja näyttää sitä lippukassalle. Mikäli on vain ajoissa liikkeellä, lipun saa täten ilman palvelumaksua ja edelleen selviää kanssakäymisestä parhaassa tapauksessa ilman sanaakaan. Lippu on aina henkilökohtainen ja sen saadakseen täytyy esittää passi.

Että tätä osastoa – paikat ja pedit

Kiinalaisissa junissa on valittavana tavattomasti erilaisia luokkia. Yöjunissa on Soft ja Hard Sleeperiä, on Hard ja Soft Seatiä, Standingiä ja erilaisia Deluxe, VIP, Business, Frist ja Second Classia… ja kaikki ne vaihtelevat sen mukaan, onko kyseessä luotijuna, erikoisnopea juna vai tavanomainen pikajuna. Koska oletan Kiinaa sahaavan junamatkailijan olevan kiinnostuneempi sää(s)tämisestä kuin pehmustetusta jalkatuesta, jätän setämiesosastot käsittelemättä. Toinen syy on se, että itse välttelin niitä eikä minulla ole niistä mitään kokemusta.

Päiväjunissa matkustin itse vain erikoisnopean junan kakkosluokassa ja pikajunan Hard Seatillä. Kakkosluokan istuin ei eroa paljon lentokoneen penkistä: laukkuteline pään päällä on vähän liian ahdas repulle, istuimia on kolme vierekkäin, ja jos etupenkkiläinen haluaa panna pötkölleen, saat vetää vatsaa sisään – tai panna vahingon kiertämään kallistamalla omaa penkkiäsi.

Vanhan pikajunan Hard Seat vastaa mukavuudeltaan entisajan helsinkiläisiä, keltapunaisia lähijunavaunuja. Mitään matkanteon autuutta niistä on turha hakea, mutta roskia ja räkää löytyy etsimättäkin. Seisomapaikkaa pitkälle reissulle en ottaisi edes aseella uhattuna – vaihtoehtoja kun on tasan kaksi: patsastella vaunujen välissä väistelemässä sankkaa tupakan savua tai kastaa housunsa kellertävänä kiiltävään lattiaan. Ei ole parin euron säästön arvoista.

Yöjunan Soft Sleeper vastaa kuulemani mukaan Venäjän ja Vietnamin kakkosluokan nukkumaosastoa, eli varsin mukavaa tuhtoa ja vaaleanruskeaa sisustusta, joka ei vahingossakaan ruoki mielikuvitusta. Neljän sängyn hytissä maataan kahdessa kerroksessa ja oven saa kiinni.

Tiliään tuijottaville reppureissaajalle järkevin vaihtoehto on Hard Sleeper, joka ei ole niin kova kuin miltä aluksi kuulostaa. Sängyt ovat kuuden osastoissa kerroksittain, ja jalkopäässä on vaunua halkova käytävä. Matkailija jakaa osaston todennäköisesti viiden kiinalaisen kanssa mahdollisuutenaan tutustua paikallisiin, mutta tätä on ujoimmankaan reissarin turha jännittää – mikäli yhteistä kieltä ei löydy (siis jos et osaa kiinaa), joutuu turisti kokemaan korkeintaan tuijotusta ja kainoa osoittelua.

Kannattaa huomioida, että kolmoskerroksen sänkyyn päästäkseen on oltava taskussa vähintään puoliammattimaisen akrobaatin ja sivutoimisen koreografin paperit. Omat polveni olivat aina aamuisin mustelmilla könyämisestä. Jokaista vessahätää kirosin mielessäni ja vasta rakon ratkettua nöyrryin suunnittelemaan kaksoissalchowiani ja telemark-alastuloani käytävälle.

Yläpedeillä eivät mahdu istumaan kuin hobitit ja vastasyntyneet, joten kaikenlainen säätäminen (esimerkiksi repun kaivaminen) on tehty mahdottomaksi. Liikkumavapautta on kuin pohjoiskorealaisella koomikolla, joten kannattaa varata kaikki tarvitsemansa (tästä lisää alempana) sängylle ennen kuin panee reppunsa telineelle. Mikäli parin euron lisämaksu ei kaada budjettia, kannattaa koettaa pyytää alasänkyä silläkin uhalla, että sitä joutuu jakamaan silloin tällöin kanssamatkustajien istuimeksi. Siihen on kaikilla oikeus. Yläpedissä on etunsakin: siellä saa makoilla rauhassa katseilta ja käytävän kulkijoilta.

Päiväjunan kokemuksella en voi suositella pelkän istumapaikan ostamista yöjunaan, ellei sitten koe tarvetta kärsiä matkoillaan harjoittamasta synnillisestä elämästä.

Kun lippu on hankittu

Kiinassa valvontakulttuuri on aivan omassa luokassaan. Missään en ole kohdannut niin neuroottista turvatarkastus- ja läpivalaisuvimmaa kuin kiinalaisilla rautatieasemilla, jotka jo ylittävät kaikki lentokenttien valvontaohjelmat moninkertaisesti.

Jo asema-alueelle päästäkseen odottaa ensin passin tarkastus. Sen jälkeen turvatarkastuksia läpivalaisuineen on asemasta riippuen x määrä tasaisin väliajoin, kunnes ollaankin jo melkein sisätiloissa. Turistina todennäköisesti saa aina erikoiskohtelua eli erikoisturvallisen tarkastuksen. Asemahalliin päästäkseen on oltava lippu. Kannattaa aina olla noin tunnin verran etuajassa jonojen ja erikoistarkastusten vuoksi. Mikäli on todella kiire, väkivaltainenkin etuilu lienee ihan suotavaa. Itse asiassa etuilua ei tarvitse perustella edes kiireellä – kyynärpäätä tanaan siis.

Odotusauloja on yleensä useampi. Oikean aulan voi tarkastaa taululta vertaamalla aulan numeroa lippuun merkittyyn junan numeroon.

Lähtölaiturille pääsee vasta juuri ennen junan lähtöä syöttämällä lippu portin lukijalaitteeseen tai antamalla se asemaemännälle. Sen kyllä huomaa, milloin portit aukeavat. Noin puoli tuntia aikaisemmin niiden edustalle pakkautunut henkilömeri purkautuu ulos kuin halvan tuontialkoholin haistava pikkujoulukansa Tallinnan satamassa. Ryysikselle lienee monia syitä: laukkuhyllyt täyttyvät nopeasti ja hitaimmat saavat säkistään sylikaverin matkalle. Muuta syytä en keksi.

Lippu pitää säilyttää porttien jälkeenkin sillä se tarkastetaan vaunuun mentäessä – ja vielä senkin jälkeen. Yöjunassa vaunuemäntä vaihtaa lipun paikkakorttiin antaakseen sen takaisin vasta kun on tullut aika poistua. Lipun tiedoilla hän osaa herättää oikealla asemalla.

Kohdeasemalla lippu tarkastetaan vielä noin viidennen kerran portista poistuttaessa.

Minkälaista junassa on?

Jos luet vain yhden ohjeen koko oppaasta, olkoon se tämä: ota aina hyvät korvatulpat mukaan.

Kiinalaisissa junissa vallitsee sama kulttuuri kuin kiinalaisilla kaduillakin, mutta kaikuisaan tilaan tiivistettynä. Ympärillä on kymmeniä kännykkävideoita, piippaavia pelejä, desibelikyllästettyjä lasten leluja, liiallisesta limanerityksestä kärsiviä herrasmiehiä sekä täkäläistä nuudelinimemiskoodistoa noudattavia kanssamatkustajia. Miten äänimailmaa kuvailisi?

Kuvittele kiivaimman nousukauden Hullut Päivät keskelle Norjalaisen kirkonpolttometallin stadionkonserttia, niin pääset äänimaiseman tunnelmaan. Kyllä korpikansalaisen korvat ovat kovilla. Etenkin ruuhkaisissa päiväjunissa on hyvä varautua elämän ääniin.

Toki voi sulautua joukkoon ja jakaa oman mielimusiikkinsa koko vaunun iloksi ja vaikka laulaa karaokena päälle. Älä ihmettele, jos saat vierustoverista duettokaverin.

Yöjunassa voi olla rauhallisempaa valojen sammuttua eli viimeistään klo 23 alkaen. On kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä, että 66 hengen vaunussa ei olisi muutamaa kovaäänistä kuorsaajaa, joten mikäli junan tasainen jyskytys ei päästä uneen, ei sitä jatkuva kitalakien rohinakaan tee. Korvatulpat, korvatulpat.

Lukemiset, läpsyttimet ja hieromahärpätin – mitä mukaan junaan?

Jokaisessa vaunussa on paitsi WC tai kaksi (kiinalaista mallia, lonkkavaivaisille osanottoni) myös kuumavesisäiliö pikanuudelikeittoja varten. Ravintolavaunukin huhujen mukaan on, mutta itse en koskaan käynyt sellaisessa.

Jos tähän mennessä ei ole joutunut kantamaan omia vessapapereita mukanaan, nyt on korkea aika ottaa vararulla reppuun. Taskulamppu voi tulla tarpeeseen, samoin linkkuveitsi hedelmiä varten. Myös juomavesi ja nuudelit kuuluvat peruselintarvikkeisiin, joskin unohtanutta ei laiteta; jokaista vaunua kiertää tarjoilukärry hyvin tiheillä vuoroväleillä. Yläpetiläinen voi nauttia keittonsa käytävän pikkupenkillä. Myös kännykän pidikkeitä, vara-akkuja ja hieromalaitteita voi olla kaupan, mikäli Hard Sleeper oli sittenkin selälle koettelemus. Laatu on taattua kiinalaista piraattia.

Kannattaa pakata myös kumipohjaiset läpsyttimet vessareissuja varten (et halua tietää, mitä kaikkea lattia on joutunut syömään), kiinnostavaa luettavaa sekä hyväksyvä mieli; kiinalaiset tavat ovat täysin vastoin länsimaissa opittua käytöskoodistoa kaikkialle kuuluvine kännykkäpeleineen ja lattialle syljeskelyineen, ja ainakin itselläni teki todella tiukkaa hyväksyä oman intuitioni vastainen kulttuuri osaksi täkäläistä normaalia arkea.

Joissain junissa saattaa olla internetyhteys, mutta ilman paikallista liittymää sen käyttäminen on erittäin hankalaa ja epävarmaa, joskaan ei täysin mahdotonta.

—

Lopuksi rehellinen huomautus hitaan matkailun autuudesta. Vaikka olenkin junalla jurnuttamisen puolestapuhuja, ja väitän matkan olevan aina kohdetta tärkeämpi, Kiinan rautateillä en kokenut syvällisiä hetkiä yhdenkään siirtymän välillä. Yläpediltä oli turha kurkkia maisemia. Alempaa se oli mahdollista, mutta tyypillisimmillään edessä avautui aina ruskeiden teollisuusalueiden sarja tai soraista täyttömaata kauhureineen. Uskoakseni maailman korkeimmalla kulkevalla Tiibetin-radalla on toisin, mutta sen maiseman ihailu jääköön myöhempään kertaan.

Jos maata pitkin matkailu Kiinassa kiinnostaa, lue lisää maailman parhaalta junamatkailusivustolta: www.seat61.com/China.htm