Viikko 1: Venäjällä kuin kotonaan

Tämän haluan jakaa:

Matkani maata pitkin Helsingistä Singaporeen on edennyt Kazaniin, josta kerron seuraavassa jutussani. Tässä artikkelissa pohdin, mikä on matkailussa itselleni tärkeintä ja sitä, onko mielikuvat Venäjästä jääneet lapsuuden elokuvien vangiksi.

Kuten ensimmäisessä postauksessani tuuminkin, matkatunnelmaan on tällä kertaa ollut vaikeampi päästä. Syitä on ainakin kaksi.

Yksi on se, että en ollut hankkinut hyvissä ajoin lentolippua ja valmistautunut siirtymään Finnairin penkissä maailmasta toiseen. Nyt lähtöhetki tuli kuin varkain Nikolain pikkubussin muodossa. Toinen ja tärkeämpi syy on Venäjän kulttuurin tuttuus ja maantieteellinen läheisyys. Se tuli minulle yllätyksenä. Reissu tänne tuntuu kuin siirtyisi Tammisaaresta Vuosaareen – kieltä ei välttämättä tunne, mutta samaa kahvia täälläkin juodaan. Moskova on jopa eurooppalaisempi kaupunki kuin Pietari.

Pietari oli jokseenkin tyly kaupunki kivitalomuureineen, mutta saman tien astuttuani Moskovassa ulos metrosta ja nähtyäni lehtipuun ja sen ympärillä pienen puistikon, Venäjäkin alkoi tuntua ihmisten kodilta. Katua pitkin katsoessa saattaa nähdä yhdellä laidalla horisonttia repivät pilvenpiirtäjät, toisella erivärisiä neonvaloja ja kolmannella kivitaloarkkitehtuurin kerrostumia satojen vuosien ajalta. Lasielementti on täälläkin nouseva trendi.

Kaupungin keskellä liplattaa Moskvajoki ja sen rannalla toinen toistaan komeammat vallanlinnakkeet seisovat jäykkänä ja kunnioituksen sekaista pelkoa lietsoen. Siellä täällä pilkistää vastakiillotettu tornikupoli. Apteekki. Tupakkaa 24h. Apteekki. Tupakkaa. Kebab.

Ihmisetkin näyttävät samalta kuin lähi-Alepassa. Jotenkin tuli Lontoo mieleen. Enkä yhdistä Lontoota siihen matkailuun, jota minä haen matkaillessani.

Lontoota saa nauttia joka päivä Suomessa televisioruutujen kautta suodatettuna. Amerikkaa. Minulle tärkeintä on tuntea kulttuurirajojen raskaus koko kehollani. Kuulla uudet äänimaailmat, haistaa tuoksut ja luoda kaikesta ympäristön ärsyketulvasta syntyvä toiseuden tunne. Syvä tietoisuus yksilöllisyydestään on Helsingissä melkein mahdotonta saavuttaa jokasunnuntaisella Töölönlahden-kierroksella. Moskovassakaan se ei ole ihan helppoa. Täälläkin olen yksi näistä.

En sano, että matkailuni tarkoitus on vain löytää itseään. Haluan kokea vieraita kulttuureja, nähdä kauniita ja rumia rakennuksia, ihmetellä omituisia makuja ja eksyä ahtailla kujilla. En ole niitä tyyppejä, jotka lähtevät Goan rannalle suurkuluttamaan päihteitä valaistumisen verukkeella. Lomailu on asia erikseen.

Mutta syväluotaaminen ei ole koskaan pahitteeksi.

Kun ympäriltä riisuu kaiken tutun, jää jäljelle vain ydin. Pitkäkestoisimmat sisäiset kokemukseni olen saanut siitä tunteesta, kun huomaa olevansa täysin yksin ihmisjoukon keskellä. Vappu Tähtitorninmäellä on hyvä alku, brittien suosima bailuhostelli on jo edistyneemmille. Viikko vieraassa kulttuurissa keskellä ihmisten arkea paljastaa omat, kaavoihin kangistuneet tavat ja rituaalit sekä sen, että minäkin olen ympäröivän kulttuurin tuote. Aivan kuin nuokin. Kuten meistä jokainen.

Toistaiseksi kokemus Venäjästä on kaikkea muuta kuin mihin Kylmän sodan lauhdevesissä kasvaneena olen saanut mediasta ja kertomuksista kokea: Missä ovat uutiskuvien maatuskat likapyykistä repäistyine huiveineen? Missä kaikki väkivallalla verensokeriaan nostattavat miliisit? Miksi minua ei ole ryöstetty vieläkään? Missä ovat alati suomalaisia vastaan juoniaan punovat nikolait liipasinherkkine Kalashnikoveineen. Lämmintä vettä saa juoksevana ja tyypillisin automerkki on Lexus. Ripaskatunnit menivät hukkaan. Viikko Venäjällä on tietenkin lyhyt aika. Ehkä saan vielä tanssia rynnäkkökiväärin tahtiin vodkaa juovan maatuskajengin keskellä.

Kukaan ei toistaiseksi ole halunnut minulle pahaa, vaikka olen suomalainen, toisin kuin täällä käymättömät ovat toisinaan varoitelleet. Ei näy Bondien maailmassa sitä tylsistyneen näköistä kyttää, jonka viistoperäistä koppalakkia peittää huonosti kiinnitetty sadesuoja. Vodkassa ja Borjomissa kylpevää neukkulaa en täältä löydä.

Enkä kyllä itseänikään.

Kirjoittaja tekee matkaa Helsingistä Singaporeen maata pitkin.

Olen kiitollinen jokaisesta seuraajastani, tykkääjästäni ja juttujeni jakajista. Matkataan yhdessä!

Facebook Comments
Tämän haluan jakaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *