Saavuin Tainanin juna-asemalle lonkat umpisolmussa, vatsalihakset krampissa ja hartioitani puristi repun sijasta huuhkajan kynnet. Puolitoista tuntia skootterin takalaudalla ja turisti muuttuu potilaaksi. En silti halua valittaa – kuski otti mukaansa ja antoi ilmaisen kyydin minun hyväksynnälläni. Kiitollisuudestani huolimatta päätin, että jatkossa esimerkiksi uskontoni estää skootterikyydin hyväksymisen, niin mukavaa kuin se varmasti olisikin.
Tainan-Chiayi
Taiwanin kaupunkirakenne on Taipeita lukuunottamatta kovin samanlainen kuin Suomen. Ulkopaikkakuntalaisen on hyvin vaikea tunnistaa kaupunkeja toisistaan nopealla vilkaisulla. Kun Suomessa jokainen kaupunki on rakentunut torin laidalle Cumuluksineen ja Rossoineen, Taiwanissa törmää aina ensimmäiseksi paikalliseen Zhongshang Roadiin, joka on täynnä samoja kojuja ja kauppoja kuin naapurikylässä. Erot ovat yksityiskohdissa.
Tainanissa niitä riittää, koska se on aikoinaan ollut maan pääkaupunki täynnä eri isäntävaltioiden omia keskuksia. On brittihallinnon aikaisia historiallisia rakennuksia, vanhaa satamaa ja majakkaa sekä tietenkin paikallisten rakentamia upeita temppeleitä pastelliväreineen. Turistikohteet on täällä ripoteltu harvaan. Itseäni viehättää Tainanissa kapeat, epäsymmetriset kauppakujat, joissa vastoin kaikkia liiketoiminnan lakeja toimii ilmeisen kannattavia kojuja. Taiwanin geneerisiin kauppakatuihin verrattuna Tainanin kujat tarjoavat yllätyksiä.
Olin Tainaniinkin tullut vain pistäytymään. Pääkohteeni oli Taipei, johon halusin päästä paitsi ilmaiseksi myös vähän haastaa itseäni pummaamalla kyytejä tuntemattomilta.
Kiire minulla ei ole, ja olisi typerää tulla Taiwaniin istumaan vain autossa. Vaikka Taipeihin varmasti pääsisi liftaamalla päivässä, halusin pysähtyä jokaisella välietapeilla ainakin yhden yön verran. Seuraava piste olisi Chiayi, jonne vievä moottoritie oli niin kaukana Tainanin keskustasta, etten mitenkään olisi jaksanut kävellä sinne reppu selässä. Päätin luottaa hyväksi osoittautuneeseen tuuriin ja jököttää jonkun ison tien varrella lappu ilmassa, josko joku heltyisi vähän kauempaakin. Jälleen kerran sain todeta taiwanilaisen ystävällisyyden täysin ylivertaiseksi.
Sitä ennen vaivuin jo epätoivoon.
Jenkkimies ja kauluspaitakuski
Joko liftaaminen ei Taiwanissa ole tuttu konsepti tai ihmiset haluavat vain jutella ulkomaalaisen kanssa joutavia, mutta kaksi kertaa sain ohjeen ottaa taksin bussiasemalle. Kerran suositeltiin junaa. Hyvä neuvo, mutta näin liftaajana jopa hivenen loukkaava neuvo maksaa taksista. Lähdin etsimään parempaa paikkaa.
Yksi täti skootterillaan ihmetteli, että aionko todella kävellä Chiayiin asti? En aio, mutta täti vain naureskeli ja liikutteli sormiaan jalkojen tavoin päristellessään ohi. Aloin tuntea epätoivoa.
Nyt viereeni tuli kauluspaitakuski kiiltävällä skootterillaan. Where you go? Why no bus? Miksi et mene bussilla?
Englantinsa oli niin huonoa, että luentoni liftaamiesta, matkailusta ja yhteisöllisyyden ideologiasta nykyisessä auttamispalvelut ulkoistaneessa yhteiskunnassa yksinkertaistui seuraaviin avainsanoihin:
- No money.
- Me no money.
Myönnetään, vedin tankerot överiksi.
Kauluspaitamies kauhistui. Köyhä turisti! Hän korotti ääntään ja teki jotain, josta useat blogit ovat liftareita varoittaneet.
Hän tarjosi minulle rahaa bussiin.
You take bus, I give money.
Kieltäydyin kohteliaasti ja jatkoin kävelyäni paremman paikan toivossa. Se ei käynyt laatuun. Tyyppi otti kädestäni kiinni ja ilmoitti, että nyt otat jätkät rahat etkä mene mihinkään.
NO, YOU TAKE MONEY!
Huh, kaikenlaista pitää turistin Taiwanissa sietää! Onneksi hyvinpitelyni loppui auton kurvatessa viereeni. Ikkunan takaa paljastui valkoinen kuusikymppinen mies, amerikkalainen. Hän lupasi heittää minut moottoritieliittymälle paremmalle peukalopaikalle. Sanoin kauluspaitakuskille heihei. Hän jäi hämmentyneenä katsomaan, kun ei raha kelpaa.
Burt New Yorkista oli erittäin ystävällinen mies toisin kuin newyorkilaisista usein sanotaan. Noin neljän kilometrin matkan aikana puhuimme maahanmuuton ongelmista, siitä kuinka Suomikin taitaa muuttua Finlandistaniksi ja että George Soros on paholaispsykopaatti ja maailman vaarallisin mies. En ottanut kantaa. Noustessani autosta Burt pyysi, että kirjoitan newyorkilaisten olevan mukavia ihmisiä toisin kuin yleensä sanotaan.
Lupasin. Vähintä mitä voin tehdä.
Painoin oven kiinni, otin asennon ja nostin lapun ilmaan. Ensimmäinen henkilöauto otti kyytiin.
Olin matkalla Chiayiin.
Tämä on juttusarjan toinen osa. Lue ensimmäisen liftausmatkani kuvaus tästä.
Kirjoittaja tekee matkaa Helsingistä Singaporeen maata pitkin.
Olen kiitollinen jokaisesta seuraajastani, tykkääjästäni ja juttujeni jakajista. Matkataan yhdessä!
