Laivalla Taiwaniin – soolomatkailua vähän helpommalla

Tämän haluan jakaa:

Kaupungilla tuoksui meren ja teollisuuden yhteistyö. Kadut olivat rähjäisiä ja kaltevia. Reikä seinässä -tyylin syöttölät ja lommoiset peltipöydät muodostivat ravintoloiden ketjuja kapeille kujille. Skootterit ampuivat metrin päästä selkäni takaa istuessani muovijakkaralla hörppimässä nuudelikeittoa kuin kuka tahansa paikallinen. Silti ilmasta puuttui huutaminen, töniminen ja tarpeeton härdelli. Sain palvelua ilman pilkkanaurua.

Olin kuin toisessa maassa. Olin Taiwanin saarella, Keelungin satamakaupungissa puolen tunnin matkan päässä Taipeista. Olin helpottunut.

Vain 12 tuntia aiemmin olin mantereella.

Keinuin laidalta laidalle, kyljestä kylkeen ja pidin länget kiinni. Ei auttanut, omissa soi taas. Oma vikani. Olinhan jättänyt puolikkaan ihmisen mentävän välin edessä kulkevaan aivan kuin kutsuakseni riisisäkit, lastenrattaat ja muut etuilijat apajille.

Olin ollut siinä uskossa, että täällä olisi toisin, mutta korea ja sevästi hintavampi rantakaupunki Xiamen paljastuikin petolliseksi; luksusautojen, merinäköalalukaalien ja terassibulevardien takaa näyttäytyi tasan sama kiinalainen tapakulttuuri, jossa Sinä et ole kukaan etkä mitään.

Kuinka on mahdollista saada aikaan ruuhka vain sadalla ihmisellä autolautassa, joka vetää yli 600 henkeä?

Täällä se on. Kiinalaisen ihmismassan pusertaessa kylkiluitani kasaan kuvittelin muuttuvani pikkuhiljaa timantiksi – paineesta ja hiiltymisestä se ei ainakaan jäisi kiinni.

Naurettava ajatus, elleivät timantit sitten synny ihmisraunioiden hajoamistuotteista.

Olen kuullut olevani rohkea tehdessäni matkaa maata pitkin Suomesta Aasian laidalle. Enpä tiedä siitä. Pitkää pinnaa ja sitoutumista valitsemallaan tiellä se kyllä vaatii. Pinnaa olla menettämättä hermojaan silloinkin, kun mikään ei tunnu menevän kuten kuvittelit ja uskoa siihen, että jokainen pitkä matka koostuu aina vastoinkäymisistä, jotka huomenna ovat vain osa tarinaa.

Kiinasta Taiwaniin pääsee pienellä ja sympaattisella autolautalla.

Mitä muuta matkailija tarvitsee?

Aikaa ja malttia, notkeita raajoja, teknologiaa ja kuvakaappauksia

Euroopassa ja Yhdysvalloissa englanninkielentaitoinen matkailija joutuu vain harvoin törmäämään totaaliseen kielimuuriin. Thaimaassa matkailu ei ole sen vaikeampaa. Venäjällä ja Kazakstanissa jopa minä pystyin sönköttämään hajanaisia sanoja selvitäkseni ruokakaupan jonossa ja asemalaiturilla, mutta Kiinan turistikeskuksien ulkopuolella saa yhtä hyvää palvelua suomeksi kuin millä tahansa mandariinista poikkeavalla kielellä – sitä ei toisin sanottuna saa.

Aasiassa olen joutunut opettelemaan elekieltä kuin pariisilainen katumiimikko konsanaan.

Olen ostanut ripulilääkettä Laosissa näyttelemällä hätääntynyttä ulostusoperaatiota.

Olen varannut hotellin panemella kämmenet yhteen ja lepuuttamalla poskeani rystysiä vasten.

Juomatilaus? Käsi nyrkkiin, peukalo pystyyn ja kynsi kiinni huuleen. Nosta pohjanmaan kautta, jotta viesti menee perille.

Kuvan kissa demonstroi kiinalaista reaktiota englantia puhuvaan turistiin.

Kiinassa ei elekielikään aina auta. Siellä turistin epätoivoinen performanssi lasketaan kuuluvaksi komedian piiriin. Avun sijasta päällensä saa räkäiset naurut. Häpeällä siitä vain selviää, mutta pitemmän päälle pellenä olo muuttaa ilon vitutukseen. On koettu.

Ihmisten kanssa asioimisen olenkin usein joutunut välttämään kännykkään turvautumalla. Matkaliput voi ostaa luottokortilla ja käännöspalvelut olen suosiolla hoitanut ruudun välityksellä. Esimerkiksi Venäjällä lipun ostaminen onnistui tulkkausohjelmalla, Google Translatella. Kazakstanissa pystyi seikkailuinnon loputtua turvautumaan jopa lippuautomaattiin. Rohkeaa? Ei. Hyvinkin helppoa, mutta mahdollisesti paljon kalliimpaa kuin asioiden hoitaminen kasvotusten. Palvelu maksaa.

Olin lähdössä Kiinan Xi’anista Shanghaihin, mutta lipputilanne oli jo silloin toivoton. Vaihdoin kohdetta Wuhaniin, mutta pienempäänkin kaupunkiin junalippu on varattava hyvissä ajoin. Kun 1,5 miljardia ihmistä päättää vaihtaa paikkaa, liput loppuvat. Olin varma, että aseman lippuluukku ei osaisi minua kielitaidotonta auttaa, joten olin pakotettu varaamaan lippuni Kiinan-matkailuun erikoistuneesta ctrip.comista.

Se ei varsinaisesti nopeuta prosessia, koska lipun saadakseen on silti mentävä lippuluukulle näyttämään lunastuskoodinsa. Ürümqissa vietin 135 minuuttia lippujonossa pelkän lipunhakureissun vuoksi, mutta eipähän tarvinnut esittää pantomiimina päivämäärää, aikaa, junannumeroa ja petivarausta. Plussaa on, että reaaliaikaisen lipputilanteen näkee englanniksi netistä, jonottamatta – tosin välittäjien kiintiö ei tietenkään ole koko totuus.

Ctripin koko ansaintalogiikka perustuu vain kiinalaisten ja turistien kielitaidottomuuteen. Niin kauan kuin yhteistä englantia ei puhuta, turisti ei haluamaansa lippua saa ilman palvelumaksua. Palvelun välityspalkkiot ovat siksi erittäin kovat, vähimmilläänkin yli 10 prosentin luokkaa.

Tästä viisastuneena päätinkin seuraavan etapin kohdalla kiertää palvelumaksut ja käyttää ctripiä vain hintojen ja aikataulujen tarkistamiseen. Näppäränä kirjoitin puhelimen note padiin haluamani junan numeron, lähtö- ja päämääräasemat sekä aikataulun, ja heti Wuhaniin päästyäni päätin ostaa lipun vain ruutua näyttämällä. Hah! Olinpa viekas. Hinta olisi vain 20 euroa ja säästäisin selvää rahaa. Jaani 1, Ctrip 0!

Ei aivan.

Periaatteessa juoneni toimi. Wuhanissa sain kyllä junalipun ilman sanankaan vaihtoa, mutta säästämisen sijaan menetin rahaa. Myyjä antoi kalliimman lipun. Kahden kympin sijaan maksoin kolme (300¥). Joko halvat liput olivat päivän aikana menneet tai kielitaidomuuttani jouduin vain hyväksymään kalliimman vaihtoehdon rikkaana länsimaisena turistina.

Jatkossa otan tarkat kuvakaappaukset ja lopetan epämääräisten listojen kirjoittelemisen.

Kiinan moderneja rautatieasemia ei erota lentokentistä juuri mitenkään. Turvatarkastukset, läpivalaisut ja lähtöportit tekevät junamatkailusta vähemmän miellyttävää.

Bussien käyttö vieraissa kaupungeissa on aina ahdistanut, mutta sekin on täysin turha pelko älypuhelimien GPS-paikantimien ollessa aina auttamassa. Melkein minkä tahansa kaupungin kartan voi ladata Google Mapsista Wi-Fin avulla itselleen. Valitse ensin haluamasi kaupunki ja kirjoita hakukenttään OK Maps. Sen jälkeen puhelin ei tarvitse nettiyhteyttä käyttääkseen karttaa ja paikannusta. Eksyminen on todella vaikeaa.

Vaan ähäkutti! Kiina on kieltänyt moisen kapitalistisen karttapalvelun käyttämisen latailuun. Kartan saa kyllä näkymään ruudulla, vaikka paikannus takkuaakin. Pelkästä kartastakin on apua. Monesti esimerkiksi bussipysäkkien nimet on merkitty karttakuviin, joista ne voi napauttamalla tarkistaa.

Xiamenissa ollessani tästäkin vähästä oli apua etsiessäni reittiä keskustasta hotellille. Taksit eivät suostuneet ottamaan minua kyytiin, koska olin saituuksissani varannut majapaikan paikallisesta Vuosaaresta, josta kuski ei saisi keikkaa takaisin. Jyrkkä ei. Olisin toki jonkin matkaa käveltyäni onnistunut saamaan kyydin siihen suuntaan menevältä suharilta, mutta 40 asteessa motarin reunan taittaminen ei kiinnostanut.

Otin siis selvää busseista. Katsomalla puhelimen tarjoamia pysäkkitietoja ja vertaamalla niitä bussipysäkin aikataulunäyttöjen kirjaimiin päättelin minulle sopivat bussit useista kymmenistä vaihtoehdoista. Ei kuulosta vaikealta, mutta kiinalaiset merkit huomioon ottaen vertasin sanojen sijaan toisiinsa “tv-antennia, intiaanikirvestä ja ylösalaisin olevaan pikkukakkosenruutua jolla on nokka”.

Taksin saadessani olisin maksanut noin 35 yuania. Bussimatka maskoi yhden.

Wuhanin yöllinen siluetti

Jotkin kaupungit ovat tehneet matkustamisen helpoksi yhteistyössä kännykkäsovellusten kanssa. Kazakstanissa Almatyn koko kartasto ravintoloineen, kauppoineen ja bussin reittioppaineen on ilmaiseksi saatavilla 2GIS-nimisessä applikaatiossa ilman verkkoyhteyttä. Koko kaupunki avautuu turistille täysin erilailla kun ei ole pelkän taksin ja metron armoilla.

Ennen koin ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi paperikartan, paikallisten suosimat reitit ja karsastin ennakkovarauksia kaikkialla. Seikkailua sen olla pitää, sanoin.

Ei ehkä aina, sanon nyt.

Kun olin pieni, matkustimme Helsingistä usein sukulaisten luokse Joensuuhun. Menimme aina junalla, vaikka siihen kului tuntikausia enemmän kuin lentäen, koska lentomatkailu oli vielä siihen aikaan luksusta myös kotimaassa. Pasilan kohdalla aloin jo mankua äidiltäni milloin ollaan perillä -mantraa. Viiden tunnin päästä, äiti sanoi. Tikkurilassa vastaus kuului edelleen: viiden tunnin päästä.

Junassa aika pysähtyy.

Mutta niin vain entisestä rahvaan matkailusta on tullut luksusluokan ajanvietettä heille, joilla on aikaa olla paikallaan, kokea hitaasti muuttuva maisema ja vähentää siinä sivussa matkailun muutenkin korkeita kasvihuonepäästöjä. Sama kehitys näkyy lihan ja sokerin kulutuksessa – kestävää ja terveellistä suosivan on maksettava kova hinta valinnoistaan. Juustohampurilainen vai Avocado?

Aika on kai rahaa, mutta nyt kun olen tottunut verkkaiseen jyskyttämiseen kliinisen kohdehyppelyn sijaan, en vaihtaisi kokemusta mistään hinnasta.

Yksi syy juna- ja bussimatkailun ihannoimiseeni on sen vaivattomuus ja nopeat päätökset mahdollistava joustavuus. Lentomatkojen äkkilähtöjä kyttäävän on mentävä sinne, mihin paikkoja on saatavilla. Matkaajan on pakko olla valmis yllätyksiin, Mallorca voi vaihtua Madridiin tai Mariboriin. Junamatkaaja sen sijaan voi aina todeta yhden lähdön loppuunmyydyksi ja ottaa seuraavan, hinta on periaatteessa sama. Sen kuin ilmestyy asemalle ja elää vapaan matkustajan unelmaansa. Niin minäkin luulin.

Olin kovasti menossa Xi’anista Shanghaihin näkemään maailman suurimpiin kuuluvan kaupungin loistoa ja kenties sitä Kiinaa, jossa ulkomaalaisesta ei väännetä vanhentunutta vitsiä. Sain todeta, että kaikki halpisliput olivat menneet jo useaksi päiväksi. Hinta oli 100 euroa seitsemän tunnin matkasta maassa, jossa mikään ei maksa mitään.

Siksi päädyin täysin ennakoimatta Wuhaniin, joka muuten on varsin viehättävä 10 miljoonan asukkaan pikkukaupunki, josta en ollut kuullut aiemmin sanaakaan.

Mutta nyt olin matkalla pois manner-Kiinasta. Olin selvittänyt junamatkailijoiden nettiraamattu Seat61-sivustolta, että Kiinasta on mahdollista päästä vesiteitse Taiwaniin Cosco Star -laivalla, mutta tiedot aikatauluista vaihtelivat. Yhtiön epäpätevän näköisiltä kotisivuilta sain vaikutelman, että laiva lähtisi aina torstaina ja olisi perillä seuraavana aamuna. Netistä ei näitä lippuja ulkomaalainen saisi, ja koska mihinkään tietoon ei täälläpäin maailmaa kannata luottaa sokeasti, olin varautunut kaikkeen. Olin hyvissä ajoin liikkeellä. Pääsisin vielä viisumini voimassa olon aikana maasta ulos esimerkiksi Hongkongiin, jos pääsyä Taiwaniin ei minulle lentämättä suotaisi.

Xiamen, Kiinan Nizza?

Menin siis keskiviikkoaamuna Xiamenin kansainväliseen lauttaterminaaliin. Olin toiveikas. Cosco-kyltillä varustettu tiskikin siellä oli, vaan ei ketään kotona. Pöydän takana toimistovälineet oli peitetty jätesäkeillä, mutta johdot olivat seinässä. Se oli hyvä enne – paikkaa ei ollut hylätty lopullisesti. Tai jos olikin, niin kovassa kiireessä ja ehkä joku palaisi siivoamaan jäljet.

Ei muuta kuin kyselemään terminaalista lisätietoa mahdollisimman yksinkertaisella rallienglannilla.

Turisti-infosta ei olisi apua, mutta kysyinpä kuitenkin. ”Ticket Taiwan Where?”

Ensimmäinen opas lausui, että ”We no go Taiwan”.

Tämä selvä. Mutta kun niitä lippuja kuulemma on myyty ja tiskikin on olemassa?

Toinen osasi kertoa, että myyvät lippuja, mutta vasta kahden jälkeen. Hyvä!

Katse kohti Taiwania. Kuvassa Xiamenin hallintorakennuskeskusta.

Toinen yritys kello kaksi. Samat turistioppaat hommissaan, paikallisten tehtailema perushärdelli kaikkialla kuten asiaan kuuluu. Jätesäkit olivat paikallaan. Apua kannattaisi taas kysellä, koska olinhan viimeksikin saanut informaatiota, joka kuitenkaan ‒ yllätys yllätys ‒  ei pitänyt paikkansa. Tiskin vastapäisen rahanvaihtopisteen neiti oli onneksi avulias ja kertoi Coscon myyvän lippuja huomenna. Hienoa!

Hetken jo kokemani epätoivo vaihtui kaupasta hankkimaani kakkosolueen ja sipsipussiin.

Kun lähtöpäivä koetti, itse lippujen saaminen olikin helppo prosessi. Vaadittiin vain kaikkea oppimaani: elekieltä, kännykän kuvakaappauksella näyttämäni halvin hyttiluokka ja kynällä piirtämäni reitti Kiinasta Taiwaniin päivämäärineen. Taiwanin maahantulomääräysten vuoksi hankin paluulipunkin kuukauden päähän, jotta voin todistaa olevani vain käymässä.

Lauttamatka kului kannella pimeää merta ihaillessa ja hytissä koko laivan vallannutta älämölöä kuunnellessa. Eikä sitä paluulippua koskaan katsottu. Olisihan se tylyä kysyä vieraalta jo kynnyksellä, että milloinkas meinasit kotia päin.

Ja täällä olen, Taiwanin Keelungissa ravintolaketjujen keskellä hörppimässä annostani muovituolilla, autotien reunassa. Söin nuudelikeittoni loppuun, väistin kymmentä skootteria ja suuntasin kohti Taipein-bussia. Päätin rynniä kyynärpäät tanassa ohi pysäkkijonon ja vielä varmuuden vuoksi koukata koko bussilaiturin ohi paikkani varmistaakseni, olimmehan Kiinassa, jossa minulla ja vain minulla on merkitystä.

Keelung, Taiwan.

Reteesti marssin bussin ovelle, heitin reppuni ensimmäiseen ihmisten muodostamaan rakoon ja asetin jalkani minun paikkani merkiksi aivan kuten olin nähnyt sata kertaa minut ohitetun. Ja sitten koin jälleen kulttuurishokin. Kuski loi tuiman katseen takaraivooni ja huusi sormea heristäen: sinne vain perälle jonottamaan, kuten kaikki muutkin!

Aijjaahas. Menin. Jonotin. Kuten muut. Kuten kuuluukin!

Olin todellakin saapunut Taiwaniin.

Kirjoittaja tekee matkaa Helsingistä Singaporeen maata pitkin.

Olen kiitollinen jokaisesta seuraajastani, tykkääjästäni ja juttujeni jakajista. Matkataan yhdessä!

Facebook Comments
Tämän haluan jakaa:

One Comment on “Laivalla Taiwaniin – soolomatkailua vähän helpommalla”

  1. Mäkin tykkään paperikartoista. Suosikkeja ovat olleet Otavan karttaoppaat, joissa kaupunki on jaettu sopivan kokoisiin alueisiin. Olen yleensä painanut mieleeni kartasta, miten pääsen paikasta A paikkaan B ja kulkenut sitten päämäärätietoisesti eteenpäin. Usein vääräänkin suuntaan, mutta sekin on opettavaista. Ens viikolla kokeilen ekaa kertaa Mapsme – sovellusta, kun olen pidennetyn viikonlopun Riikassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *