Mustan Lexuksen tummennettu ikkuna valui suristen alaspäin paljastaen ensin aurinkolasit, sitten miehen niitten takana. Ja toisen. Tämän kaltainen tilanne ei yleensä tiedä hyvää. Ei ainakaan opaskirjoissa, jotka varoittelevat liftaamisesta kaikkialla maailmassa.
Lähtökohtaisesti liftaaminen on turvallista, etenkin täällä Taiwanissa. Mutta niissäkin maissa, joissa taksi tilataan kättä heilauttamalla mille tahansa autolle, kaksi miestä etupenkillä riittää hyväksi syyksi kieltäytyä kyydistä. En jaksanut välittää. Halusin Taichungista Taipeihin tänään.
Kumpi kuumottaa enemmän: kaksi miestä Lada 1200:ssa vai kaksi miestä mustassa Lexuksen katumaasturissa?
Liftausreissuni Taiwanin halki Kaohsiungista kohti Keelungia oli sujunut tähän asti täysin ongelmitta. Kutakin kyytiä olin joutunut odottelemaan maksimissaan 15 minuuttia, ja aina pääsin jonkun velvollisuudentuntoisen kansalaisen tarakalla vähintäänkin parempaan kadunkulmaan norkoilemaan.
Näin kävi jälleen matkalla Chiayista Taichungiin. Olin seisomassa jossain ihan väärässä paikassa, kuten tavakseni oli jo muodostunut. Ensin pääsin vanhan herran pakkarilla parin kilometrin päähän ja sen jälkeen sain taas kertoa viereeni kaartaneelle huolestuneelle tätöselle liftaamisestani ja bussien välttelystä. Nämä eivät kertakaikkiaan usko kansalaisten hyvään tahtoon vaan koettavat joka käänteessä neuvoa minut maksullisten kyytien ääreen.
Täti ei katsonut toimiani hyvällä, vaikka halusikin auttaa. Google Translaten avulla käyty keskustelumme päättyi siihen, että täti pyöritti silmiään kuin olisin juhannusyönä TV-antennia suoristamaan kiipeävä naapurin setä juhlajuoma hampaissaan. Sanomatta sanakaan täti löi kouraani ison jääteen ja ajoi pois tuohtuneena uppiniskaisuudestani.
Kiitos tästä! Sama kai se on odotella kyytiä pahvimuki kourassa.
Imettyäni jääteetäni viisi minuuttia Chiayin päätien reunassa Mr. Chengiksi esittäytynyt herra avaa Corollansa oven. Matkalla taas.
Ulkomaalaisen on täällä helppoa. Mielikuvat vauraasta lännestä ja äveriäästä matkalaisesta eivät haalistu vaikka olisi hernekeitot rinnuksilla ja peukalo pystyssä tienvarressa. Vaalean ihoni ja ilmiselvän turisti-lookini turvin herätän paitsi aitoa kiinnostusta myös harvinaisen mahdollisuuden englannin kielen hiomiseen. Ammatistani kerrottuani jopa mahdollinen kansainvälinen huomio ja tyttären turvattu tulevaisuus vilkkuvat silmissä.
Annoin Mr. Chengin pitää mielikuvansa, enkä kertonut, että freelance-toimittajan glamour rajoittuu pressitilaisuuksien ilmaisiin Vichy-pulloihin. Ehkä olisi kannattanut. Joko Mr. Cheng halusi oikeasti tarjota paremman turistikokemuksen tai päätti ryhtyä lennosta parittajaksi, mutta perusasiat selvitettyäni sain puhelimen ääreen Mr. Chengin tyttären. Hän voisi näyttää minulle kaupunkia.
Mikäs siinä, mutta kovin kiusalliseltahan se tuntui tehdä tuttavuutta tuntemattoman herran vielä tuntemattomamman tyttären kanssa puhelimitse keskellä taiwanilaista peltoa halkovaa moottoritietä. Syystä tai toisesta, kun tytär oli kieltäytynyt isänsä tarjoamasta kunniasta väsymykseensä vedoten, Mr. Cheng totesi, että ehkä se on parempi minun jäädä kyydistä. Saan varmasti suoremmin Taichungiin menevän auton läheiseltä huoltoasemalta.
Ja niin kävi. Uusi kyyti heltisi käveltyäni tuskin minuuttiakaan kohti motarin liittymää uusi kohdelappunen kohotettuna ilmaan. Insinöörikoodarin kyyti oli tasainen. Hänen nimensä oli Neo.
Lost in Google Translation
Olin jo mielessäni todennut, että vain skootterikuskit ja alemman keskiluokan hyrysysyt vaivautuvat tarjoamaan apuaan. Lexuksen seisoessa vieressäni pyyhin ennakkoluuloni pois. Nyt kun olin päässyt taiwanilaisen vieraanvaraisuuden makuun, en jaksanut välittää matkaoppaan varoituksista, vaan hyppäsin kiiltävään katumaasturiin kovasti kiitellen. Saman tien toinen mies otti minusta kuvan ja lähetti sen jollekin kaverilleen.
Ei hyvä. Ja lisää oli tulossa.
Myönnän, että olin vähän huolissani. Miesten puhuessa keskenään kiinaa ja repeilevän tuon tuosta tärykalvoja jumppaavaan nauruun aloin tahtomattanikin kirjoittamaan päässäni käsikirjoitusta mafiosojen takapenkillä vietetystä kohtalokkaasta matkasta. Seuraavan yöni saisin viettää hostellissa kuorsaavien turistien sijasta kalojen seurassa.
Mies kaivoi Google Translaten esiin. Palvelu toimii siten, että puhe nauhoitetaan ja google kääntää sen automaattisesti Suomeksi – sekä tekstiksi että puheeksi. Se ei ole kovin tarkka, lievästi sanottuna, mutta todistettavasti sen avulla voi käydä puolitoista tuntia yksipuolista small talkia kiinaksi, englanniksi ja suomeksi. Mielikuvitus sai lisää ruokaa.
”Syötämme sinulle herkullinen taiwan välipaloja”
Kiitos olen syönyt.
”Suomessa kylmä? Paljon lunta”
Hyvin kylmä. On lunta.
”Mikä on kuuluisa Suomessa”
Nokia oli.
”Sinulla yhtään ystävää Taiwanissa”
Hmmm… nyt kun kysyt. Kyllähän niitä on todella paljon, ja he kaikki tietävät missä olen ja ovat valmiita auttamaan minua tarpeen tullen. Kyllä on ystäviä, vaikutusvaltaisia ystäviä onkin.
”Sinulla ei vaimoa?”
Ei.
”Sinulla ei tyttöystävää?”
Ei. Ja nyt tiedän jo kokemuksesta mihin tämä johtaa.
”Sinä et ole valmis maksamaan tyttöystävää vielä.”
Annapa kun mietin. Mitä ikinä tämä tarkoittaakaan, vastaus on, että hinta tyttöystävästä on tähän saumaan liian kova. Oikein siis arvattu. En ole valmis.
”Ilmoita meille kun tulet takaisin, niin viihdytämme sinua.”
No ilman muuta ilmoitan!
Jostain syystä tällainen keskustelu kahden kiinaa puhuvan bisnesmiehen kanssa Lexuksen takapenkillä tuo sanoihin ihan uudenlaisen ulottuvuuden.
Vasta tämän jälkeen esittäydyimme. Minä olen Jaani.
Etupenkin herra: ”Olen kutsunut veitsen.”
Jaaha. Missä voin sovittaa betonikenkäni? Ehkä katsoin Googlen ruutua sen verran suurin silmin, että mies päätti korjata lausuntoaan.
”Minua kutsutaan veitsi.”
Huh. Päätin huojentua. Olin jo niin monta kertaa korjannut päässäni Google Translaten käännösvirheitä, että annoin tämän vaivihkaisen uhkauksen mennä teknisestä häikästä. Totesin, että onpa kiva tavata Herra… Veitsi. Suurkiitos ystävällisyydestänne.
”Tervetuloa Taiwaniin.”
Tämän jälkeen keskustelu muuttui vielä joutavammaksi, mutta hyvä niin. Ehkä tärkein tulikin jo käsiteltyä.
Musta Lexus jätti minut Taipein keskustaan, sanoin Veitselle kavereineen heipat ja kävelin pois autolta pöllämystyneenä ja rasittuneena koneavusteisesta rupattelusta.
Veitsi kavereineen lähetti vielä muutaman viestin perään, mutta tyttöystävästä, sen kaltaisesta tai siihen liittyvästä viihteestä ei keskusteltu sen enempää. Sanaakaan englantia ei koko matkan aikana vaihdettu, mutta yhteystiedot kylläkin. Enkä oikein tiedä, miksi. Toisaalta siinä ei ole mitään ihmeellistä täälläpäin. Olen vaihdellut numeroita täysin satunnaisten tuttavuuksien kanssa puolen minuutin keskustelun jälkeen, koska olen ehkä ensimmäinen ulkomaalainen, jonka he tapaavat. Paikalliset ovat kohtaamisestaan ylpeitä ja haluavat todistaa sen ystävilleenkin. Yksityisyyttään vaalivan pohjoismaalaisen on hankala ymmärtää tapaamisensa merkittävyyttä kysyttyään vain lähimmän vessan sijaintia.
Totesin, että liftausreissuni oli päättynyt. Keelungin satama on Taipein paikallisliikenteen päässä joka tapauksessa, ja sekin kokemus on nyt ruksattu matkalistasta piiloon.
Tervetuloa Taiwaniin ja hyvästi Taiwan. Minä lähden nyt takaisin Kiinaan.
Tämä on juttusarjan kolmas osa. Lue ensimmäisen ja toisen liftausmatkani kuvaukset tästä ja tästä.
Kirjoittaja tekee matkaa Helsingistä Singaporeen maata pitkin.
Olen kiitollinen jokaisesta seuraajastani, tykkääjästäni ja juttujeni jakajista. Matkataan yhdessä!
